Tanssiopetus

Opetan itämaista tanssia viikkotunteina ja tiiviskursseina vaihtelevin teemoin. Lisäksi ohjaan kehonhuollon tunteja. Voit myös tilata itämaisen tanssin- tai kehonhuollon-tutustumistunnin vaikka ystäväporukallesi, polttareihin, yrityksellesi, yhteisöllesi tai tanssillisen ohjelman työpaikkasi työhyvinvointipäivää piristämään.

Koen, että opettajan tarkoitus on saada oppilaat loistamaan niin taidoin kuin tuntein. Tanssin viikkotuntiopetukseni tapahtuu pienryhmissä, koska silloin pystyn huomioimaan jokaisen oppilaan yksilönä vaikka kaudella onkin yhteinen teema ja tuntisuunnitelma. Kehonhuolto- tai HipHeatTM-ryhmäliikuntatunneilla jokainen osallistuja pystyy säätämään harjoitteet omaan sen hetkiseen vointiin sopivaksi. Ohjaajan tehtävä on neuvoa, kuinka liikkeet tehdään turvallisesti.

Mielelläni kuuntelen, jos oppilas kertoo omista tavoitteista tanssin suhteen tai jos hän haluaakin vain nauttia tanssimisesta liikunnan ilosta. Pyrin pilkkomaan tekniikkaharjoitukset pieniksi paloiksi ja kuvaamaan saman asian eri tavoin, jotta jokainen oppilas saisi kiinni harjoiteltavasta asiasta.

Paras tunne opettamisessa on se, kun näen kuinka oppilas oivaltaa joskus pidempäänkin harjoitellun asian ja nauttii onnistumisen tunteesta. Itämainen tanssi on tanssilajina haastava vartalon hahmoittamisen, kehonhallinnan, liikkeiden eriyttämisen (isolaatiot) ja askelsarjojen omaksumisena ja kaiken tuon yhteen kokoamisena. Tanssiharjoittelusta tuleekin pystyä nauttimaan kannustavassa ja iloisessa ilmapiirissä.

Päivitän myös säännöllisesti omaa osaamista liikunnanohjaajana ja itämaisen tanssin eri alueilla, jotta pystyn auttamaan parhaiten asiakkaitani.

c) Pia Räsänen