2. Tasapainoilua

Hupsan, ei ollut tarkoitus, että blogin kirjoittaminen tyrehtyy heti alkuunsa! Viime viikkoina on riittänyt puuhaa, ja elämä on vielä tasapainoilua oman jaksamisen kanssa. Näin suorittajatyyppisenä ihmisenä on tosi vaikeaa yrittää hillitä ja muistaa kuunnella itseään. Innostun helpolla uusista asioista ja olen monesti menossa sata lasissa tekemään kaikenlaista ja suorittamassa asioita. Oloa ei yhtään helpota se, että pää pursuaa ideoita. Nytkin päässä pyörii uusia ideoita itämaisen tanssin koreografioihin, pukuihin, esiintymisiin ja videoihin liittyen ryhmäliikuntaa unohtamatta. Yritän muistaa kirjata niitä ylös odottamaan parempaa aikaa niiden toteutukselle.

Tasapaino on ollut muutenkin agendalla viime aikoina, kun olen töiden ohella keskittynyt käymään jumpissa kehittämässä omaa kuntoa, lihasvoimaa ja liiketekniikkaa. Oikea tekniikka on tärkeää, ettei onnistu rikkomaan itseään ja harjoittelu on turvallista. On ollut mahtavaa oppia uusia harjoitteita, jotka tukevat myös tanssimista. Monesti tuntuu siltä, että sitä jumittaa aina tehdä samoja juttuja, joten välillä on hyvä tuulettaa päätä ja laajentaa omaa liike- ja harjoiterepertuaaria. Olen lisännyt tanssituntien alkulämmittelyihin mukaan erilaisia lihaskuntoa ja tasapainoa kehittäviä harjoitteita. Vielä ei ole kukaan karannut tunnilta..

Helmikuussa meidän herra 6v oli kokeillut tasapainolautaa, ja sellaista toivottiin kotiinkin hankittavaksi. No sellainenhan sitten muutti meille pian tuon jälkeen. Tasapainoharjoittelu on saanut lisähauskuutta ja -haastetta edullisesti. En ollut aikaisemmin kokeillut tehdä tasapainoharjoituksia tasapainolaudalla, mutta hauskaa tuon käyttö on ollut. Tanssin tekniikkaharjoituksiin on tullut lisähaastetta, kun yrittää pysyä laudalla ja tehdä erilaisia tanssiliikkeitä sen päällä. Lonkanpudotukset yhdellä jalalla ovat olleet haastavammasta päästä, mutta vielä en ole keikannut kumoon. Saa nähdä mitä keksii seuraavaksi. Voisinkin kuvata videolle noita liikkeitä, jos joku muukin haluaa kokeilla niitä.

Tasapainoiseen elämään kuuluu myös rentoutuminen. Yritän tehdä viikoittain mindfulness- ja hengitysharjoituksia rentouttamaan kehoa ja mieltä. Nämä auttavat lievittämään ahdistusta, jos sattuu olemaan Sellainen päivä vuoristoradassa. Olen opetellut tekemään lähes päivittäin Jukka Harjun/ AFT:n Kerettiläisen aurinkotervehdyksen. Kipa jo pari vuotta sitten suosittelisi sitä, ja vihdoin olen saanut lisättyä sen omaan arkeen mukaan. Välillä teen lyhyitä joogaharjoituksia mm. ystäväni Balan videoiden avulla. Hän on perustanut facebookiin Buffet Yoga -sivun, jossa on ilmaisia joogavideoita nähtävillä. Kannattaa käydä tutustumassa.

En ole aina suorittamassa jotain, vaan välillä on täysin löhöilypäiviä. Joskus on parasta maata sohvalla ja nauttia (kauhu)leffoista. Parasta onkin mennä fiiliksen mukaan ja keksiä yhteistä tekemistä, vaikka koko perheen kesken. Metsässä liikkuminen nollaa päätä hyvin, ja innolla odotan lumien sulamista, jotta siellä pääsee taas paremmin kävelemään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s